Puupiirrosta, jossa kaiverrettua puulattaa apuna käyttäen, painettiin kuvia paperille on löytynyt 1400-luvun alusta lähtien. Varhaiset piirrokset ovat yksinkertaisia, varjostamattomia ääriviivakuvia ja ne väritettiin käsin. Puupiirroksesta tuli 1470-luvulla pääasiallisin kirjojen kuvitustapa. Huipuunsa sen vei Albrecht Dürer, jonka piirrossarjat ilmenttävät taiteilijan persoonallistaomalaatuisuutta sekä taitavaa sommittelutapaa. Häneltä vaikutteita sai Hans Hollbein nuorempi. Kolmas tunnettu taitaja oli Lucas Cranach, joka teki puupiirroskuvituksen Lutherin Raamattuun.

Kultasepäntaitojen yhteydessä syntyi maallisten aiheiden esittämiseen kuparipiirros.
Martin Schongauer tunnetaan etevänä kaivertajana ja tekniikan yhtenä edelläkävijänä.

Etsauksen, eli viivasyövytyksen, suurimpia nimiä sen varhaishistoriassa on Lucas van Leyden.Hän kuvasi taitavasti aikalaisiaan lähinnä uskonnollisaiheisissa töissään. Etsauksen kulta-aikaa oli varsinaisesti vasta 1600- luku.